perjantai 8. tammikuuta 2010

Helmiostoksia

Olen tällä viikolla ostanut nauhan

-vihreäksi värjättyä jadea
-siniseksi värjättyä akaattia
-särökvartsia
-italialaisia lasihelmiä, jotka säkenöivät kuin öinen tähtitaivas sini-musta-lilana

Sekä erinäisiä käsin tehtyjä lasihelmiä ja hopeaosia, korupiikkejä ja muutamat minulta puuttuneet työvälineet. Rahaa meni paljonm mikä on noin sata euroa. Hups? Siinä menivät joulurahani, joten en ole tehnyt taloudellista itsemurhaa.

Ne oliva kaikki todella kauniita ja olen tehnyt muutamia pieniä silmukkamerkkejä. Nämä helmet riittävät todella, todella pitkäksi aikaa. Ja ne ovat todella nättejä!

perjantai 1. tammikuuta 2010

Villapaita Öörnille

Vuosi sitten joulun jälkeen avopuolisoni äiti pyysi minua neulomaan paidan heidän perheensä koiralle Öörnille ja antoi kassillisen villalankoja. Ne olivat vanhoja ja niitä sai välillä repiä irti toisistaan kun kääräisin ne kerälle, mutta käyttökelpoisia kyllä. Vyötteitä en tunnistanut, olivat myös repeytyneet ja kaikkea. 100% villalankaa, ja niistä sitten tein marras-joulukuussa villapaidan koirulille. Haastavaa se oli, vaikka olin ottanut koirasta mitat. Silti tuntui, että sokkona sitä tein. Jouluna sitten selvisi, ja ihan hyvin se oli istunut, mutta käytössä heti venähti. Pienempi olisi kannattanut tehdä, mutta mahdollisesti tuleva anoppini sanoi ompelevansa siihen kuminauhan. Tässä pari kuvaa!

Malli: Koiran DROPS pusero
Lanka: Jokin villalanka :)
Puikot: 4,5mm

Ihan tyytyväinen minä olen, eikä se venyminen niin kamalasti harmita. Ihan pikkuisen vain. :) Öörniä vaatekappale ei tuntunut missään välissä haittaavankaan, näytti ihan tyytyväiseltä. Ja anoppi vaikutti myös, joten eipä tässä hätää.