torstai 3. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen kolmiohuivini Kevät

Tänään tuli sopiva sää ja hetki juuri ennen sadetta ottaa kuvat ensimmäisestä tekemästäni huivista.


Malli: Kevät-huivi
Lanka: Novita Luxus Cotton, 4 kerää
Puikot: 5mm


Alussa ollutta silmukoiden lisäämistä lukuunottamatta tämä alkoi tosi nätisti ja eteni lähes vaivatta. Valmistui nopeasti, ja venyttämisenkin hoidin jo alle viikon päästä työn valmistuttua. Kiva ja helppo mallikerta neuloa, vaikka olikin niin monimuotoinen, etten sitä ulkoa oppinut. Kaikki neljä kerää menivät tosi nätisti, eikä yli jäänyt mitään. Lopussa vähän jänskätti päätellä, mutta kaikki meni tosi kivasti ja nappiin, olinhan jo harjoitellut kolmannen kerän lopussa ja laskenut minkä verran vähintään tarvitsisin päättelemiseen. Päätin tehdä vielä vähän isomman ja niin purin ja neuloin vielä neljännen kerän huiviin. Hyvä tuli! :)

Venyttäminen oli sitten oma ongelmansa, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin siitä. Täytyy vielä vähäsen kehitellä ja opetella, tätä venytin liiankin tiukaksi, mutta ei kait sitä huomaa. Nätti tästä tuli kuitenkin! Minulla ei tosin ole mitään minkä kanssa tuo menisi yhteen kivasti, niin pitäisi vaihtaa tämä tai antaa lahjaksi jollekulle, joka tarjoaisi hänelle paremman kodin.

3 kommenttia:

  1. Hieno ja siististi tehty :). Jos näyttöni kuva antaa oikean kuvan väristä, niin varmasti turkoosin ystävä ilahtuu lahjasta.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Tosi siisti on! Joku varmasti tykkää tuosta. Minun näyttöni sanoo väriksi kirkkaan sinisen.

      Poista