maanantai 28. maaliskuuta 2011

Totoro-pipo

Tajusin äsken, että olen unohtanut kokonaan laittaa kuvan suunnittelemastani Totoro-piposta tänne! Niinpä korjaan asian heti.



Malli: Chubby Totoro beanie (oma)
Lanka: Novita Nalle, jämiä, 30g+30g
Puikot: 2,5mm

Idea lähti siitä kun olin jo pidemmän aikaa haaveillut Totoro-lapasten kanssa yhteen menevästä piposta. Haudoin asiaa päässäni koko viime syksyn kunnes päätin, että pakko sellainen on saada kun lankaakin on vielä niin hyvin jäljellä! Sellaistahan ei löytynyt valmiiksi, joten päätin tarttua toimeen ja suunnitella sellaisen itse. Ja jouluksi opettelemani onteloneuletekniikka oli tässä hyödyksi! Lokakuussa sitten aloitin pipon (ja tammikuun viimeisinä päivinä se valmistui)..

Alku oli aika kangerteleva, ja silmukoiden luonti vei ikuisuuden. Jouduin myös purkamaan pipon kokonaan muutamaan otteeseen. Jossakin vaiheessa pipo oli myös kuukauden vai peräti kaksi tauolla (se tuntui puolelta vuodelta!), koska olin huomannut virheitä eikä jälleen purkaminen innostanut. Mutta lopulta sain sen kuitenkin valmiiksi! Pullukkahan siitä tuli, ja hiukan liian iso nyt kun sitä olen käyttänyt aktiivisesti. Mutta olen kuitenkin tyytyväinen siihen ja iloinen, että sain sen tehtyä valmiiksi. Tämä oli ensimmäinen kirjoneule, jota oikeasti mietin ja pakersin paperille tuntitolkulla suunnitellen, eivät nämä raidalliset lapaset ja tämä slipover olleet ollenkaan niin vaativia kuin Totoro, siis suunnittelupuolella tarkoitan! Vaikka kivoja neuleita nekin olivat, sitä en kiellä.

Olen ajatellut, että muokkaisin tuota vielä hieman nätimmäksi, poistaisin tuon raidan ja pölypalleroille enemmän tilaa. Nyt tuo lehti, joka suojaa Totoron päätä ei kunnolla erotu. Ja jos osaan eikä tulos olisi aivan kamala, hiukan vähemmän pullukka Totoro. :) Mutta tämä asia jää nyt hautumaan pääkoppaani, sillä ei ole kiirettä.

Aurinkoista kevään jatkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Hieno pipo. Ja hieno on se punamustavihreä pussukkakin, jonka kudoit. En voi kuin ihailla. Taitoja sinulla on.

    VastaaPoista