maanantai 30. toukokuuta 2016

Huivi nimeltä Ginkgo

Aloitin kolme vuotta sitten kesäkuussa pehmoisen merinovillahuivin. Kesällä kädet kuitenkin hikosivat kovasti ja lanka meinasi alkaa huopua sormissa, joten huivi jäi odottamaan. Sitten se odotti kaksi vuotta, kunnes viime vuoden kesän lopulla (hehheh) otin sen takaisin puikoille. Syksyllä sain sen etenemään. Vuodenvaihteen jälkeen sain huivin pääteltyä. Pingotusta ja päättelyä se odotti koko kevään, ja nyt, vihdoin, sen tein. Viimeinkin! Viime yönä huivi oli pingottumassa sohvan alla, tänään neidin mentyä päiväunille päättelin ja otin pari kuvaa.

Malli: Ginkgo Shoulderette Shawl (ravelry)
Lanka: Malabrigo Yarn Lace, 24g
Puikot: 4mm, 5mm, 6mm

Laiska otti kuvat kännykällä, mutta tämä näyttää aika nätisti minkä värinen huivi on. Oli ihanaa saada huivi vihdoinkin valmiiksi!

lauantai 21. toukokuuta 2016

Kesämekko nukelle 6

Eräänä iltana lopputalvesta menin ruokakauppaan, tarkemmin sanottuna Lidliin, perheeni kanssa. Siellä silmäni suurenivat innostuksesta kun näin myynnissä kangastilkkupaketin askarteluun. Siinä oli 5 kappaletta 50x50cm tilkkuja - täydellisiä pienten nukenvaatteiden ompeluun! Myynnissä oli kaksi erilaista, enkä raaskinut ostaa kuin vain toisen.

Pienen kuvausrauhan sain kun vein Mallan istumaan kukkaruukulle.

Rypyt tein käsin, vähän nupittaen, en ole opetellut muuta tapaa. Rypyttämistä varten koneeseen taitaa olla myös lisälaite saatavilla? Voisi joskus isompiin projekteihin kokeilla opetella.

Tiedättekö mitä tein seuraavana päivänä? Kävin ostamassa jäljelle jääneen pakkauksen.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Neidonkyyneleet

Eräs ystäväni toivoi lapasia jouluksi. Olen tehnyt hänelle joskus vuosia sitten (tarkistus kertoo vuonna 2010) yhdet lapaset, joten aika oli varmaan tehnyt tehtävänsä. Valitsin saman langan kuin edellisiin lapasiin.

Lanka: Gjestal Janne, 71g
Puikot: 3,5mm

Emme ole ehtineet näkemään pitkään aikaan ja joulun alusaika oli kiireistä. Meni huhtikuun alkuun ennen kuin sain ojennettua lapaset. Ehkä tulevaisuudessa aikataulut eivät ole niin tiukalla?

maanantai 9. toukokuuta 2016

Puoliväliin sukellus

Lankoni syntymäpäivä oli huhtikuun alkupuolella. Keksin viikkoa aiemmin tekeväni hänelle huivin. Hänellä on hieno punavalkoinen takki ja punainen pipo, muttei punaista huivia. Asia oli mielestäni korjattava ja synttärit oli hyvä syy.

Malli: Diving in {recipe} (ravelry)
Lanka: Garnstudio DROPS Alpaca, 60g+37g
Puikot: 4mm

Ihan ei viikko riittänyt, lähes kaksi viikkoa siihen meni, mutta saaja oli iloinen lahjastaan. Tätäkään huivia en neulonut täysin ohjeen mukaan: raitojen jälkeen tein päättelyt vain joka toinen oikea kerros jokaisen oikean kerroksen sijaan. Kuvan otin monta viikko sitten, mutta kuvan siirtäminen koneelle unohtui. Kunnes äitienpäivänä muistin asian.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivä

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille tasapuolisesti! Toivottavasti kaikilla on ollut mukava päivä. Olemme viettäneet meille tavanomaista sunnuntaipäivää, vähän siivoilleet ja nauttineet yhteisestä ajasta. Äiti on ihaillut saamaansa aikuisten värityskirjaa. Mindfulness, here I come!

Halusin muistaa äitiäni huivilla äitienpäivänä. Olen aiemminkin tehnyt äidilleni huivi (pitsihuivin). Tällä kertaa tein hiukan erilaisen.

Malli: Josephine (ravelry)
Lanka: Verona Fine, 100g
Puikot: 4,5mm

Neuloin huivin tosin hiukan erilailla, sillä tein lisäykset vain punaisen langan yhdellä kerroksella. Lankaa oli jonkin verran mutten uskonut sitä olevan sopivasti kolmiohuiviksi asti.

Ettehän kerro äidilleni, että hän saa tällaisen. En ole ehtinyt antaa saati näyttää vielä!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Almaz: MKAL2016

Meiju Knits järjestää tässä kuussa ensimmäisen oman mysteerihuivin yhteisneulonnan (mystery knit-a-long). Idea on siis neuloa huivi, jonka ohje julkaistaan osissa. 1.5. Meiju julkaisi ensimmäisen vihjeen.

Tuskin maltan odottaa, että huivi valmistuu ja pääsen pingottamaan sen.

Huivista on kaksi versiota, ainaoikein sekä pitsi. Itse aloitin pitsiversion. Neulon huivia DROPSin alpacasta ja neulepinta vaatii kastelun ja pingotuksen auetakseen. 

Sain vähän aikaa sitten neulottua ensimmäisen vihjeen loppuun. Neiti on päiväunilla, joten sain ottaa kuvan rauhassa. Toinen vihje julkaistaan 6.5. perjantaina. Sillä välin ajattelin neuloa viime viikolla (!) aloittamaani joululahjaa. Kerrankin aloitin ajoissa!