maanantai 30. maaliskuuta 2009

Neulominen

Eilen olin taas siinä tutussa pisteessä, jossa minulla on etu- ja takakappale neulottuna liian isoiksi. Sisimmässäni tiesin että tästäkin työstä tulee liian iso, kuten J:n slip overistakin, mutta päätin jatkaa läges loppuun asti. Sitten kun palat olivat valmiit, olkasaumat päätelty (löyhästi) ja sain sen päälleni, oli paljon helpompi nähdä minkä verran pitää ottaa pois. Sitten purin kaiken ja aloitin alusta! :D Mutta osasin odottaa sitä osasin ottaa "tappion" rauhallisesti. Laulelin iloisesti Forrest Gumpia samalla seuraten. Siitä oli kyllä hyötyä nähdä minkä kokoiset ne kappaleet olivat, nyt osaan tehdä istuvammat seuraavasta (toivottavasti lopullisesta) versiosta. Tämä kokemus oli erittäin opettavainen.

Pitäisi vain seuraaksi opetella tekemään ensimmäisellä kerralla oikein. Hihi.

Eli musta-valko-limenvihreä villapaitahärpäkkeeni valmistuu vielä myöhemmin. Mutta toisella kertaa siitä tulee parempi ja kauniimpi. Käytän vähemmän mustaa ja valkoista ja enemmän kaunista vihreää väriä. Tänään juoksen töiden jälkeen Anttilaan katsomaan onko niillä vielä jäljellä sitä ihanaa vihreää lankaa ja itken jos sitä ei ole. Mutta itken myös jos sitä on, sillä tililläni on vain n. 6 euroa. Ahaha. Tarvitsemani lanka on tosin alelankaa 2e/kerä (50grammaa), joten saisin tarvittaessa kaksi kerää ja silti jäisi vielä rahaa tilille. Mutta saan perjantaihin mennessä lisää rahaa.

Se vihreä väri on niin kaunis ja raikas, ah. <3

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Rengaspanssariteema jatkuu

Tämän tekemiseen kului monta tuntia. Laskeskelin, että 10 tuntia olisi lähellä. Muutama tunti meni myös siihen kun opettelin käyttämään pyöröpihtejä. Loppujen lopuksi opettajani sitten käytteli pyöröpihtejä, itse onnistuin vain tuhoamaan hyvää hopeaa. Liikaa paineita! Mutta nätti siitä tuli yhtä kaikki. Tämän tekeminen oli hauskaa.


1/4mm hopealankaa, kivet mustaa onyxia. Tämä
koru tarvitsee enää juhlapuvun, ahaha~

torstai 26. maaliskuuta 2009

Chainmail innoittajana

Seuraava projektini oli uusi rannekoru. Tämän jälkeen halusin tehdä samanlaisen kaulakorun, mutta jossa olisi myös kiviä. Alku oli hankala, ja aloitin tämän tekemisen kotona, niin sain googlettaa kaiken maailman rengaspanssariohjeita, koska en ole sellaista vielä ehtinyt larppitouhuihin tekemään.


1/4mm. Siitä tuli mukavan väljää. Tässä
piti olla tarkkana, etteivät lenksut menisi
vahingossa väärältä puolelta.


Muiden reaktiot keskiaikaisiin rengaspanssareihin oli "mutta nehän ovat niin kamalan painavia! Eikö niitä olisi parempi tehdä jostakin kevyemmästä, vaikka alumiinista?" Jolle nauroin pitkään ja hartaasti. Ei sen rengaspanssarin ollut tarkoitus olla kevyt ja heppoinen vaan suojella kantajaansa.. Kyllähän rauta painaa!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Nilkka- ja ranneketju

HKK:lla seuraavat työni olivat "Helina" nilkka- ja rannekorut. Nilkkakorusta tuli minun nilkkaani hiukan liian pitkä. Joten jos joskus tarvitsen lisää lenksuja eikä niitä ole heti saatavilla/rahaa, niin tässähän niitä sitten olisi valmiina. Ellen sitten myy tai anna lahjaksi. Ne helisevät heiluessaan, hihi. :3


1/3,5mm, muutama tunti näitä väännettiin.
Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua hiukan helpommalta
tuo lenksujen vääntely ja kääntely, asiaan kuuluva
"naksahtelu" alkoi olla jo hallussa.



1/3,5mm myös.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Kuningasketjukorvikset

Hopeaketjukurssilla toinen tekemäni työ - kuningasketjun palaset korviksina. Kuningasketjua oli helppo tehdä, opettajallani oli hyviä muistisääntöjä auttamassa lenksujen vääntelyssä. :) Kurssi oli siis Wellamo-opistolla Lahdessa 8.1.-12.3.2009. Se oli tosi edullinen, 36 tuntia 38 euroa. Materiaalit olivat sitten erikseen, se tuli kalliiksi... Mutta kurssi oli todella mielenkiintoinen ja opettaja hauska ja asiantunteva.


1/3,5mm hopealankaa,
muinaisketjun "ylijäämälenksuista".