lauantai 23. lokakuuta 2010

Pienen pojan puuvillapaita

Tänään onkin todella kirpeä ja selkeä, aurinkoinen sää! Varmaan päästiin nyt nollan alapuolelle, mutten varmaksi osaa sanoa. Aurinko paistaa suoraan ulkomittariimme, niin puhun vain mutuna. Vienoinen tuuli heiluttaa puiden oksia. Eilen satoi lunta / räntää, ja vieläkin on maa hiukan valkoinen.

Tällä kertaa tarjoilen teille pikkulapsen pulloverin, josta otinkin kuvat jo silloin kun ruska oli parhaimmillaan. Tuli kyllä ihania kuvia! Tämäkin sujahtaa lahjalaatikkoon, sillä perhepiirissä ei ole juuri nyt ketään tarpeeksi pientä jolle paita menisi päälle.


Malli: Yhdistelmäsovellus monesta, oma
Lanka: Novita Luxus Cotton, 98 grammaa
Puikot: 4mm



Tämän neulominen oli hauska haaste, sillä halusin siihen kaikenlaista. Kuten nappilistan vasempaan (raidattomaan) olkaan! Päätin kuitenkin, että menee liian hankalaksi, sillä muutaman kerran jouduin purkamaan kun en osannut laskea kerroksia ja silmukoita. Joten seuraavan kerran kuun pikkupaitaa neulon niin sitten, silloin teen nappilistan!

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti