Lanka: Malabrigo Yarn Lace, 47g
Puikot: 3,5mm
Kyseinen ohje antaa kaksi kokoa, pienen ja ison. Pieni oli kovin pieni, mutta isoon minulla ei ollut tarpeeksi lankaa, joten tarvitsin keskikokoisen. Aloitin ja päätin tehdä ensimmäistä kaaviotoistoa yhden vähemmän, mtutta aloin epäröidä. Neuvojen jälkeen vaihdoin pienemmät puikot kuin ohjeessa. Aloitin alusta ja pidin tarkkaan kirjaa kulutuksesta. Loppua kohden vähän jännitti, mutta viimeisen kaavion puolivälissä olin varma, että lanka riittäisi. Ja 3 grammaa jäi jäljelle. Viime yönä pingotin, tänä aamuna päättelin ja neidin päikkärit antoivat tilaisuuden kuvien ottoon.
Pidin mallista todella paljon, ja kaaviot seurasivat toinen toistaan loogisesti. Neulominen oli mukavaa ja helmet tekivät siitä erityisen. Tänään näemme ystävääni, joten hän saa sen "uunituoreena".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti