Vuosi sitten joulun jälkeen avopuolisoni äiti pyysi minua neulomaan paidan heidän perheensä koiralle Öörnille ja antoi kassillisen villalankoja. Ne olivat vanhoja ja niitä sai välillä repiä irti toisistaan kun kääräisin ne kerälle, mutta käyttökelpoisia kyllä. Vyötteitä en tunnistanut, olivat myös repeytyneet ja kaikkea. 100% villalankaa, ja niistä sitten tein marras-joulukuussa villapaidan koirulille. Haastavaa se oli, vaikka olin ottanut koirasta mitat. Silti tuntui, että sokkona sitä tein. Jouluna sitten selvisi, ja ihan hyvin se oli istunut, mutta käytössä heti venähti. Pienempi olisi kannattanut tehdä, mutta mahdollisesti tuleva anoppini sanoi ompelevansa siihen kuminauhan. Tässä pari kuvaa!
Malli: Koiran DROPS puseroLanka: Jokin villalanka :)
Puikot: 4,5mm
Ihan tyytyväinen minä olen, eikä se venyminen niin kamalasti harmita. Ihan pikkuisen vain. :) Öörniä vaatekappale ei tuntunut missään välissä haittaavankaan, näytti ihan tyytyväiseltä. Ja anoppi vaikutti myös, joten eipä tässä hätää.
Kiva koira ja kiva pusero. Mäkin kopioin ja tulostin itelleni yhestä käsityölehestä yhen koiravaatteen mallin. Mutta mä luulen, et tolle koiralle se olis pieni.
VastaaPoista