Lanka: DROPS Eskimo, 250 grammaa
Koukku: 9mm
Koukku: 9mm
Lanka oli mukavan pehmeää ja ihan mukava virkata. Eikä se tuntunut olevan millänsäkään, vaikka useamman kerran purinkin sitä. Se "pörhööntyi" jonkin verran siinä kolmannen ja neljännen kerran aikana, mutta se tuskin on havaittavaa. Noh, helppoa tämä kuitenkin oli, suorakulmio tuntui olevan kakunpala. En edes aikonut yrittää kolmiohuivia, se tuntui täydeltä heprealta. Ehkä jokin toinen kerta uskallan ottaa asiakseni ja kokeilla kolmiohuivia. :)
Tämä toinen on kapeampi ja pidempi, mutta muuten aivan samanlainen, suorakulmion muotoinen.
Lanka: DROPS Eskimo, 250 grammaa
Koukku: 9mm
Koukku: 9mm
Ei mennyt kauaa, ennen kuin pääsin jyvälle salomoninsolmusta. Aikaa ja purkamista meni siihen, että sain siitä itseäni miellyttävän levyisen. Äiti ihastui huiviin ja väriin, kuten olin vähän uumoillutkin. Vaikka olinkin hiukan epäröinyt lankaa tilatessani uutena vuotena. Äidille tein siis hiukan myhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi, sillä hänen syntymäpäivä on tammikuun alkupuolella, jolloin vasta tilasin langat. Niin, huivit ovat olleet valmiita jo muutaman kuukauden, oho?
Tosi hyvä idea tehdä salomoninsolmuja noin paksusta langasta! Huivi näyttää kauniin pehmeältä, just ihanalta hartioille heitettävältä lämmittäjältä. :)
VastaaPoistaKiitoksia! :) Tuota oli kyllä mukava virkata, sitten kun pääsin purkamisesta ohi ja vauhtiin. *hihi*
VastaaPoistauh tosikivanolonen näyttää niin muhkulta ja lämpimältä 8) oooom noooom. Mitäs Teikulle muuta kuuluu? kahville someday? mulla on kyllä taas ihan homokiire ton koulunkanssa :) mutta eiköhän sieltä joku ilta liikenis ^^
VastaaPoistaToinen etsii itselleen vielä kotia! ;)
VastaaPoistaOlisi tosi kiva päästä pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia. Jos sinulla tulee jokin sopiva hengähdystauko tässä kevään aikana?
Hartiahuovi on tosi pehmeä ja lämmin. Erittäin mieluinen synttärilahja. Kiitos Tepsukka vielä kerran. Äippä
VastaaPoista