perjantai 29. lokakuuta 2010

Askartelua vaahteranlehdistä

Eilen ja tänään innostuin ensimmäistä kertaa askartelemaan seppeleen ja kranssin vaahteranlehdistä. Tähän innostukseen oli syynä viikon päästä pelattava liveroolipeli, jonne haluan itselleni syksyteemaisen asun. Ja niinpä tahdoin tehdä itselleni seppeleen tähän peliin.

Mutta! Syksy on jo pitkällä, joten parhaimmat lehdet ovat jo menneet. Mutta en aikonut luovuttaa, ja niin kävin eilen keräämässä ensimmäisen kassillisen le
htiä pihalta, ja tämä kranssi siitä syntyi. Välineinä oli alumiinilanka kiedottuna kaksinkerroin, jonka ympärille sitten kiinnitin metallilankaa kieputtamalla lehdet. Mitan otin omasta päästäni niin, että etusormi mahtui pään ja langan väliin.



Siitä tuli siis aika iso, liiankin iso päähäni, enkä kehdannut ottaa sellaista kuvaa. Mutta tämän oli tarkoitus olla testikappale, ja se oli siinä mielessä kyllä menestys. Sain paremman käsityksen minkäkokoisia lehtiä kannattaisi kerätä, ja ehdin harjoitella tekniikkaa jolla kiinnitin lehdet. Lisäksi tuosta näin miten nopeasti se kuivuu (kuivuu se vieläkin parvekkeella). Tämän tekemiseen minulla meni reilu puolitoista tuntia aikaa.

Tänään kävin poimimassa toisen kassillisen lehtiä, tällä kertaa eri paikasta ja pienempiä. Siihen meni tunti! Sormet olivat kyllä jäässä sen jälkeen. Lyhyen
tauon ja tavaroiden valmistelun jälkeen linnoittauduin taas hetkeksi eteiseen ja ryhdyin hommiin, tässä tulos!



Tähän meni aikaa vain noin tunti. Tämä on myös pa
ljon pienempi kuin ensimmäinen, ja tätä voisin kehdata pitää päässäni. Jos se säilyy viikon päähän. En tiedä säilyykö, mutta toivon totisesti! Viikon päästä tuskin enää löytyy näin hyviä lehtiä kuin mitä vielä tänään löysin, onhan se jo sitten marraskuu.

Näiden teko oli kyllä hauskaa, vaikka se kävikin nilkkoihin ja selkään. Nyt vain tarvitsisimme naulan ulko-oveemme, jotta voisin ripustaa tuon isomman siihen. Ainakin tekisi mieli! :)

4 kommenttia:

  1. Auttaskohan säilymiseen, et sen pitää parvekkeella ja (riippuen säistä) käy vähän kostuttelemassa silloin tällöin? Ei kyllä mitään kokemusta asiasta. Mutta hitsin upeita noi on!

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Mietin kanssa tuota kastelua, mutten ole uskaltanut. Huomenna voisi yrittää hiukan sumutella. Parvekkeella nuo kuitenkin tuntuvat viihtyvän, eikä säätiedotekaan ole luvannut pakkasta. Peukut pystyssä ja varpaat ristissä!

    VastaaPoista
  3. Toivotaan sen säilyvän. On erittäin kaunis. Mukavaa liveroolipelipäivää.

    VastaaPoista