tiistai 19. lokakuuta 2010

Säärystimet

Aika tuntuu välillä menevän siivin. Lähes kaikki lehdet ovat pudonneet pihalla olevasta vaahterasta, ja päivät sen kuin kylmenevät. Mutta tänään on aurinko paistanut, ja todella lämpimästi! Aamulla oli vielä pilvistä, ja sen ajan käytin siivoamiseen ja asunnon järjestelemiseen. Mukavaa kun ei pyöri pölyt jaloissa!

Joten, päivän kunniaksi on päivitysvuorossa säärystimet! Näihin sa
in langat eräältä ystävältäni punaselta, joka oli siis värjännyt kyseiset langat. Hän ei tuntenut niiden kutsuvan itseään, kun taas minulle ne huutelivat, jolloin tulos oli perin looginen ja kumpaakin osapuolta miellyttävä. Tässä on siis tulos!


Malli: Nutkin (ravelry)
Lanka: Sandnes Garn Sisu, noin100 grammaa
Puikot: 2,5mm



Näistä piti siis ensin tulla sukat, mutta neulottuani näitä hyvän aikaa tajusin että haluankin niistä säärystimet. Ja niin tein säärystimet. Yksi 50 gramman kerä tätä vielä on, sekä pikkuiset, alle gramman nöttöset. Täytyy mietiskellä tätä!

Olen sen verran alkanut löytää naisellisia puolia ja ulottuvuuksia elämässäni, että olen alkanut kaivata lisää hameita (ja mekkoja) vaatekaappiini. Olen koko kesän ja syksyn haaveillut syyshameesta ja sellaista yrittänyt löytää, mutta tuloksetta. Täytynee ehkä tehdä sellainen itse (eli saan odottaa ensi vuoteen, haha). Täytyy kierrellä kauppoja ja kirpputoreja. :) Nyt kun vielä löytäisin kesän kuntouttavan työtoiminnan töistä ottamani kuvat ja blogattua ne. Siinä taitaisi sitten olla kaikki bloggaamattomat, "vanhat" neuleet.

Aurinkoista syksyä kaikille!

3 kommenttia:

  1. Ihan huiput! Ihana väri ja muutenkin kauniit :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Tykkään itsekin tosi paljon väreistä, ne on täysin punasen ansiota. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis väri ja malli. Ja lämpimän näköiset.

    VastaaPoista