keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kauluri

Kun kuulin voittaneeni yhdessä Tuin arvonnassa lankaa tiesin heti, mitä niistä teen. Neidille kaulurin! Tiesin myös ettei lanka riittäisi, joten mätsäilin hiukan lankoja lankojen saapumista.

Olen silloin tällöin katsellut erästä kaulurimallia: 3 Color Cashmere Cowl, mutta se ei täysin iskenyt. Niinpä suunnittelin oman, tuon kaulurin innoittamana.


Malli: Oma
Lanka: Baby merino, mysteerivilla, DROPS alpaca, yht. 98g
Puikot: 3mm

Loin aluksi 126 silmukkaa, mutta siitä tuntui tulevan liian iso ja kymmenellä jaollinen silmukkamäärä oli helpompi. Niinpä purin alun ja päädyin 120 silmukkaan. Neuloin 1o1n joustimen oikeat silmukka takaneurasta, koska pidän sen näöstä enemmän. 


Kuvat saadakseni jouduin hiukan lahjomaan neitiä riisikakulla. Kauhea äiti ei antanut leikkiä ja touhuta rauhassa! Mutta kaikki vaiva palkittiin kuitenkin. 

Kaulurilla oli paljon hauskempi leikkiä!

Kostutuksen ja pingotuksen jälkeen kauluri oli 27cm leveä ja 51cm pitkä. Työn aikana minua mietitytti paljon mikä olisi sopiva korkeus ja päädyin lopulta tekemään näinkin ison.

Ulkona sitten kauluri oli paljon kivempi eikä häirinnyt leikkejä. Mies tosin oli sitä mieltä, että tämä on vielä liian iso eikä suojaa tarpeeksi. Vaikka onkin nätti! Joten saa nähdä päätyykö tämä vielä aktiiviseen käyttöön vai vasta parin vuoden päästä. Äidin mielestä kaulurissa ei ollut vikaa koon suhteen, niin asiaa täytyy hiukan tutkia ja tarkastella. ;)

1 kommentti: