sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Äitienpäivästä

Tämä loppukevät onkin ollut kiireistä aikaa. Paljon asioita olen kerinnyt tekemään, ja blogaus ei ole yksi niistä. Halusin tehdä tämän jo aiemmin, mutta joko ei ollut aikaa tai en muistanut. Tänä leppoisana sunnuntaina korjaan asian!


Malli: Wandering The Moor (ravelry)
Lanka: 100% Karstavilla, 141g
Puikot: 4mm

Ensimmäisen kerran nähdessäni tämän mallin ihastuin siihen ja tiesin, että siitä tulee huivi äidille. Tämä tapahtui joskus helmikuun tienoilla, ja minulta meni kuukausi ennen kuin keksin että se olisi täydellinen äitienpäiväksi. Koska hänen syntymäpäivänsä oli jo tältä vuodelta mennyt ja jouluun niin pitkä aika etten olisi jaksanut odottaa. Koska halusin jonkin "hyvän syyn" lahjan antamiseksi. Ja nappiin meni, tuli kyllä hyvä mieli.

Lanka on vuosikertamarinoitua, isän äidin varastosta tullutta. Vyöte oli yhden kerän sisällä. Se sisälsi mm. tiedot "Puhdasta uutta villaa", "n/ca 100g = n/ca 340m", "Helsingin Villakehräämö Oy" sekä hintalapun jossa luki ELANTO 5MK. Täytyy sanoa ettei ole ollut pahan hintainen!


Äitienpäiväkortti.

Huivin lisäksi annoin itsetehdyn kortin - paperi on töissä itse tekemääni. Kukka on jotakin sekotekangasta. Kuori on eräästä Steinerkoulusta tulleista akvarellitöistä (tai siis yhdestä akvarellista) tehty. Näitä kortteja tein aika paljon, ja muutamat niistä myös lunastin itselleni lähetettäväksi sukulaisille.

Seuraavaan kertaan siis. Hyvää alkavaa kesää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti