perjantai 2. joulukuuta 2011

Ystävän säärystimet

Tänään sain valmiiksi ystäväni säärystimet viime talven lopulla, jolloin en ehtinyt niitä neulomaan. Langat valitsi hän, ja ehdottamani malli miellytti häntä joten neulomaan! Kesällä sitten hoidimme lankaostokset, mutta sitten tuli muita kiireitä ja työnsin niiden neulomisen myöhemmäksi syksyä. Sitten meinasi iskeä paniikki, kun kylmät ilmat jo tulivat, ja marraskuu nyt on kiireistä aikaa (kuten nanowrimo, tiedättehän). Lupasin nämä viimeistään jouluksi, joten tänä vuonna joulu tulee aikaisin, ainakin hänelle.


Malli: Cabled legwarmers (ravelry)
Lanka: ONline Linie 3 Supersocke 100, 153g
Puikot: 2,5mm

Syksyllä neuloessani kuumeisesti aiemmin blogaamiani pöllösukkia koin valaistuksen palmikoiden suhteen. Niitä sukkia ymmärsin kikan, joka sukkaohjeessa neuvottiin. Se helpotti palmikoiden neulomista ja nopeutti myös prosessia, eikä siihen tarvinnut apupuikkoa. Adoptoin kikan siis näihin säärystimiin, ja neulomistahti nopeutui huomattavasti. Toinen säärystin tuntui kestävän ikuisuuden, ja loppuvaiheeseen pääseminen tuntui vain kestävän ja kestävän. Lopulta yllätyin kun piti jo laskea missä vaiheessa olen, ja yhtäkkiä tein resoria. Olen todella tyytyväinen näihin, varsinkin kuviin. Otin ne jalustaa ja ajastinta apuna käyttäen.


 Kuvien ottaminen oli hauskaa! Kuvauspaikkana on arkku, jonka sain äidinäidiltäni. Kannessa ja sivuilla on käsinmaalattuja koristeita, sisällä myös sekä omistuskirjoitus ja paljon lankaa. 


Lopuksi vielä kuva assistentistani, jota ilman kuvaaminen ei olisi ollut niin hauskaa ja helppoa. :)

2 kommenttia:

  1. Ihana väri säärystimissä. Mulla on kanssa pari säärystimiä kesken, oikaisen vaan vähän ja neulon seiskan puikoilla :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on kanssa säärystimet puikoilla. Tosin vain tavan ribbiä.

    VastaaPoista