tiistai 19. helmikuuta 2013

Joulun toivelahjoja

Puolison veli sai toki nauttia myös jouluna pehmeistä paketeista. Kumpikin oli tosiaan hyvissä ajoin ilmaissut lisätarpeen pipoille ja lapasille. Kaiken kiireen keskellä ehdin kuitenkin muistaa myös häntä. Näitäkin neuloin hartaasti ja salassa monet illat.

Malli: Matrix
Lanka: DROPS Lima & Karisma, 58+53g
Puikot: 4mm 

Lapaset neuloituvat nopeasti ja täytyy myöntää, että pidän Liman ja Karisman tunnusta. Jälkimmäinen on vielä superwashia. Täytyy tosin varmaan alkaa harkoitella pesukoneen käsipesuohjelman käyttöä, sillä mitä enemmän neuleita tähän talouteen kertyy, sitä vähemmän jaksan käsin pestä. Joten käsinpesuohjelma, täältä tullaan!



Malli: Christoper
Lanka: DROPS Lima & Karisma, 46+46g
Puikot: 4mm 
 
Kuvausassistenttina käytin toki puolisoa, sillä halusin varmistaa nätin kuvan saannin ennen lahjan paketointia eikä siten lahjan saajaa itseään voinut käyttää mallina. Pipo on käännettävä, tämä tosin neulotaan "putkena", ja vuori vain käännetään sisään. Nopea neuloa, ja tällä kaavalla olen haaveillut neulovani kummipojallekin jotakin. Pukinkonttiin en hänelle ehtinyt tehdä mitään, niin lähetin lukemista hänelle ja nuoremmalle veljelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti