Ei pidä luulla, että olisin levännyt laakereillani ja ollut ompelematta koko syksynä. Sillä ompelin! Projektipussukoita! En tosin yhtäkään itselleni (en ainakaan muista ommelleeni, voin toki olla väärässäkin, projektipussukat sikiävät aivan huomaamatta!). Kolme ei ole tarpeeksi... Tässä viestissä keskityn vielä niihin pussukoihin, jotka jäivät kotimaan kamaralle.
Eräs kesäkuinen sunnuntai olimme menossa puoliskoni perheystävän tupareihin (viime kesäkuussa, köhköh, ei puhuta siitä), emmekä olleet keksineet lahjaa. Noin tuntia ennen lähtöä puolisoni ehdottaa, että ompelisin pussukan. Tuumasta toimeen ja tavattomalla kiirellä ompelin, Olisinkohan puolisentoista tuntia loppujen lopuksi käyttänyt aikaa. Emmekä myöhästyneet pahasti. Saatoin tosin päätellä langanpäitä autossa.
Seuraavan pussukan annoin perinteisessä jouluvaihdossamme essimarjaanalle. Tämähän päivitys on siis melkein ajankohtainen! Minulle vihjattiin muutamaan otteeseen pussukan tarpeellisuudesta, joten tuntui hyvältä tietää että kaavailemansa pakettiasiat tulisivat tarpeeseen. Pussukka valmistui sopivasti samana päivänä kun vaihdoimme paketteja, ellen väärin muista... Paketointi tapahtui sitten matkalla, lankakaupan kautta. Kiireinen syksy ja joulunalusaika teki siis tehtävänsä, mutta vaihto onnistui ennen joulua ja kumpikin osapuoli oli tyytyväinen.
Hyvin taiteellinen kuva!
Tällä mallilla olen tehnyt hyvin monta pussukkaa, ja tuntuu etten ikinä kyllästy siihen. Internetsusta löytyi ohje aikanaan, mutta olen sitä hiukan muokannut lisäämällä napin ja virkatun lenkin. Minusta tuntuu, etten osaa enää tehdä pussukkaa ilman näitä, sen verran monta on nyt tullut tehtyä. Ja nappien hypistely ja valitseminen on ihanaa!
Kiitos vielä pussista, käytössä on ollut joulusta asti :D
VastaaPoista