perjantai 6. helmikuuta 2015

Sukkapari

Kun oli puhetta joulusta 2013 edellisessä päivityksessä, niin jatkettakoon samalla linjalla. Neuloin ystävälleni osana jouluvaihtoamme sukat. Olin kaiken tuskan ja vaivan jälkeen hyvin tyytyväinen näihin sukkiin, joten miksipä en hiukan jälkijunassa näitä esittelisi.


Malli: Chimes
Lanka: Cascade Yarns Heritage Solids & Quatro Colors, 57g
Puikot: 2,5mm

Tämän ohjeen kantapää oli ensimmäinen, jonka mallisen neuloin. Se siis aloitettiin kärjestä ja sukkaan tehtiin kiilat. Kyllä meinasi hermo palaa! Jouduin purkamaan kerran tehdyn kantapään ja kiilat, kun pohjasta tuli liian lyhyt. Tämä toki sen jälkeen kun olin kerran purkanut koko sukan, siitä kun oli tulossa liian iso ystävälleni. Hämärä muistikuvani on, että jouduin hiukan soveltamaan ja jopa yhdistämään kaksi ero kokoa. En kuitenkaan vanno tämän yhdistämisen nimeen, onhan neulomisesta aikaa ja muistiinpanoni erittäin puutteelliset.

Jostain syystä minun oli myös vaikea luottaa ohjeeseen ja jatkaa vain menemään, mikä siis on luonnollisesti viisain ratkaisu. Totesin kuitenkin näitä tehdessäni, etten pidä tämän tyyppisestä kantapäästä sukkaan, joten näitä tuskin tulee neulottua uudestaan. Ei sitä tietenkään koskaan tiedä, voi olla, että mieli muuttuu! Olin kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, kuten myös ystäväni. :) Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvia kantapäästä, jossa oli myös tuota kuviota. Ehkä ensi kerralla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti