Nuori nainen ja äiti, joka on innostunut kädentöistä kuten neulonnasta, virkkauksesta, hopeakoruista, helmistä, ompelusta, kirjansidonnasta ja kehräyksestä. Mistä kaikesta sitä vielä ehtii kiinnostua? Tähän blogiin päivitän kaikenlaisia kädentaitoihin liittyviä töitä!
lauantai 1. tammikuuta 2011
Sinisen eri sävyt ja vähän muuta
Hyvää iltaa arvoisat lukijat! Tämä päivä on ainakin Helsingissä ollut rauhallinen, mutta tuulinen ja hiukan lumisateinen. Olemme avopuolisoni kanssa viettäneet rauhallisen päivän kotona lepäillen ja katsellen hömppää. Itse innostuin nyt hiukan päivittämään tätä blogia avopuolisoni vallatessa sohvan ja keskittyessä pelaamaan MGS Peace walkeria.
Halusin kokeilla jotakin uutta ja niinpä hetken värkättyäni (sekä googletettuani ja ideoituani) tein tällaiset. Nämä olivat hiukan hankalat hahmottaa, mutta onnistuin loppujen lopuksi ihan hyvin. Haaste oli saada kaikista suurinpiirtein samankokoisia. Lamppuhelmiä ja hopeoitua kuparilankaa.
Nämä silmukkamerkit tein jo pitemmän aikaa sitten ja ovat myös päässeet käyttöön. Minulla oli tarvetta isoille silmukkamerkeille, ja nämä menevätkin jopa 8mm puikoista läpi. Ovat olleet ahkerassakin käytössä. :) Kivet ovat muistaakseni turkoosia, muutoin käytössä sama hopeoitu kuparilanka.
Nämä olivat tilaustuote, tilaajana Laika. Aihe oli Twin Peaks. :) Lamppuhelmiä nämäkin, sekä lisänä antiikkipatinoituja koristeita.
Eipä tällä kertaa muuta. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
// Kaikki valokuvat, ellei toisin ole mainittu, ovat minun ottamiani. Älä varasta niitä tai ota käyttöösi luvatta! // Photographs are taken by me unless stated otherwise. Don't steal them or use them without permission! //
Sulla on taitoa!
VastaaPoista