perjantai 15. maaliskuuta 2013

Missä ovat kaikki tossut?

Puolisoni oli jossakin välissä ilmaissut viime syksynä, että olisi mukava saada uudet tossut. Olen siis neulonut hänelle (sekä hänen isälleen ja äidilleen) aiemmin sellaiset, tarkemmin sanottuna jouluksi 2011. Kyseessä oli pesukonehuovutetut, Cascadesta neulomani tossut.

Nämä tossut olen nähtävästi unohtanut blogata, joten voisin lyhyesti näyttää muutaman kuvan. Kaikki tossut on samasta langasta, samoilla puikoilla.

Lanka: Cascade Yarns Cascade 220 Heathers
Puikot: 8mm

Neuloin ja pesukonehuovutin yhteensä 4 paria sinä jouluna, ero on vain päävärin vaihdossa ja koossa, joten pari kuvaa riittänee. :) Mukavaa hommaa, ja nopeat tehdä.

Minulle jäi tossujen jälkeen varastoon 220:aa runsaasti (niistä olen tehnyt myös mm. äidille kämmekkäät), että niitä on vieläkin jäljellä. Lisäksi puikkoja ei ole kannattanut vaihtaa, kun kerran pesukonehuovutuksesta kyse. Käytin normaalia pesuohjelmaa kirjopyykille, 40 (myös 30) astetta ja ohjelman valmistuttua venyttelin käsin muotoon ja sopivaan kokoon. Saatoin myös sovittaa muutamaa paria puolison jalkaan... ;)

Yksi pari valmistui toki itsellekin, niiden ainut ongelma tosin on ollut se, että pottuvarpaan kohdalle on kulunut reikä. Liekö varpaankynnet olleet liian terävät tai olisiko etuosa kenties kaivannut vahvistusta, mutta jossakin vaiheessa täytyy korjata ja huovuttaa uudelleen.

Nämä uusimmat ovat viime marraskuussa valmistuneet punaiset tossut, tulivat hänelle täytenä (iloisena!) yllätyksenä. Eräs kaunis päivä odottivat häntä pöydällä kotiin saapuessa. Ovat olleet ahkerassa käytössä ja käyneet jo muutaman kerran uusintapesussakin. Näihin vahvistin kärkiä ja pohjia pujottelemalla lankaa sinne tänne, mikä tuntui tekevän kestävämmäksi ja vahvemmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti