lauantai 23. maaliskuuta 2013

Peittotalkoot


Voi apua!

Sukellan nyt entistä syvemmälle nolojen unohdusten, eli siis vanhojen töiden esittelyn pariin. Joku voisi ehkä luulla, etten ole ehtinyt tekemään mitään, mutta väärin! Puikoilla on koko ajan jotakin, mutta ne eivät välttämättä valmistu yhtä tiukkaa tahtia kuin päivitystahtini on. Joten eikö se ole oikeastaan aika hyvä juttu, että varastossa on aina jotakin "pahan päivän varalle"?

Mutta asiaan! Olen jonkin sortin torkkupeittotehtailija. Tykkään jostakin syystä tehdä niitä, ennemmin pieniä kuin isoja. Olen esitellyt vuosien varrella muutamia. Tarkemmin sanottuna neljä on jäänyt esittelemättä, eli puolet syntyneistä täkeistä. Aika paljon siis!

Tämä peitto oli ikuisuusprojekti ja jonkin sortin murheen kryyni, se ei tuntunut ikinä loppuvan!


Malli: Hexagons (ravelry)
Lanka: 7 veljestä, ihan liikaa
Koukku: 4mm 

Tämän aloitin hyvin innostuneena heinäkuussa 2009. Kuvitelkaa! 2009! Olin keskustellut ystäväni essimarjaanan kanssa hexagoneista, ja niinpä juoksin suorinta tietä lankakauppaan (koska siinä vaiheessa neulojan uraani en vielä ollut päässyt kovin pitkälle lankojen hamstraamiseen).


125x160cm tuli tälle työlle kokoa. Jostain syystä ei tullut otettua valmiista työstä sellaista kuvaa, jossa koko peitto näkyisi siististi, vain kerran keskeneräisenä. No, tämä työ oli moneen otteeseen jäähyllä, mutta pitkän ja hartaan aherruksen jälkeen se valmistui elokuussa 2011. Tämä on yksi pisimmistä projekteista, mikä minulla on koskaan ollut, todella. Harvoin työt jämähtävät niin pitkäksi aikaa koukulle tai puikoille! Mutta iloinen olen sen valmiiksi saamisesta. Todella.


Lisäksi minulle tuntemattomasta syystä meille tulee tasaisin väliajoin peittoja, lähes ovista ja ikkunoista. Ei ainakaan tarvitse ihan heti tehdä tai ostaa yhtään. Pitkään aikaan. Viime jouluna taisimme saada kolme? Ne eivät toki olleet itsetehtyjä, mutta torkkupeittoja kuitenkin. Lämpimänä pysyminen ei pitäisi olla ongelma. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti