torstai 5. joulukuuta 2013

Pitsinen kaula-asia

Joskus näin kaupassa kauniin vihreää mohairia ja hetken mielijohteesta ostin sitä kolme kerää. Sitten ihmettelin pitkään, että mitä ihmettä siitä tekisin. "Pitkään" tarkoittaen puolitoista vuotta. Viime jouluna lanka viimein pääsi puikoille.

Malli: Lace cowl
Lanka: Mondial Le Perle Prestigio Super, 50g
Puikot: 4mm

Tämäkin malli on lonkalta heitetty. Halusin tehdä tuubin, joten virkkasin toisesta langasta ketjun, poimin 50 silmukkaa ja neuloin. Kun soiro oli tarpeeksi pitkä (=kun en enää jaksanut neuloa kauempaa tätä loputonta suota), purin ketjusilmukat ja poimin niistä jääneet 50 silmukkaa. Nämä kaksi 50 silmukan settiä päättelin yhteen ja tadaa! Tuubi. Kaksi kuukautta kesti, ennen kuin päättelin langan pätkät (joka vei sen 10 minuuttia!). 

Alun perin olin ajatellut pitää tätä itse, mutta mieli on tässä matkan varrella muuttunut ja tämä on lojunut pussissa laatikossa. Eli lahjalaatikossa! Ehkä tämä löytää tiensä pakettiin tänä jouluna, ei sitä tiedä.

Pitäisi opetella suunnittelemaan lankaostoksensa tarkemmin! Nyt kun keksisin, mitä tehdä siitä kolmannesta yksinäisestä... Fiksuhan olisi tehnyt entistä pidemmän tai leveämmän kaula-asian ja käyttänyt kaiken langan tähän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti