tiistai 10. joulukuuta 2013

Välillä ommellen

Katselin valmiiden projektien kuvia ja totesin, että kaikki mitä ennen joulua voi näyttää on näytetty. Hurjaa! En toki tarkistanut "vanhoja" projekteja, mutta ei huomioida niitä nyt.

Olen nimittäin myös ommellut syksyn mittaan ahkerasti. Projektipussukat ovat lähteneet maailmalle, itselle en valitettavasti ole ehtinyt tekemään mitään.

Sain useita vuosia sitten mieheni serkun vaimolta monta kiloa kankaiden jämiä - 95% ne olivat eripituisia ja levyisiä "soiroja". Olen tästä saattanut mainita ennenkin, juuri nyt en muista.

Niistä olen tehtaillut silloin tällöin projektipussukoita. Nuo ovat todella aikaa vieviä ja näpertämistä, joten kovinkaan montaa en yleensä kerralla jaksa tehdä, saati kovinkaan isoja. Nämä valmistuivat muutama viikko sitten.



Osallistuin jälleen yhteen vaihtoon, jossa pussin lisäksi lähetin parilleni itse kehräämääni lankaa (josta kuvia myöhemmin), silmukkamerkkejä, karkkia, teetä ja purkkaa. Paketti lähti Amerikkaan, joten Suomi-teema oli vahva. Parini oli myös maininnut pitävänsä aina vähintään kymmentä kynää käsilaukussaan ja harrastavansa piirtelyä. Niinpä myös muutama kynä eksyi kuoreen!



Sinisen pussukan lähetin ystävälleni Kanadaan. Toivotaan ettei hän lue blogia ennen joulua tai käytä googlen kääntäjää! Pakettiin eksyi paljon muutakin, muun muassa Japanin tuomisia (viemisiä?) sekä muita käsitöitä ja tarpeellisia aineksia. Tähän käytin samanlaista keltaista puuvillaa vuorikankaana kuin ylemmässä, kalkkunoita ja auringonkukkia.

Haaveessa olisi toki isompikin projekti, nimittäin tyynynpäälliset. Siinäpä olisi projektia kerrakseen! Vaikka pidänkin nykyisistä vihreistä paljon, ne ovat vähän isoja sekä edelleen vaiheessa. Ovat nimittäin odottaneet nappeja sekä napinläpejä muutaman vuoden. Hups?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti