perjantai 18. maaliskuuta 2016

Hattu tyttärelle, tupsulla

Helmikuun lopussa päätin tekeväni uuden pipon tyttärelleni. Hän on koko talven käyttänyt äitiyspakkauksen pipoa, ja vaikka hyvä onkin se alkaa käydä pieneksi ja kulahtaneeksi. Ja narut on aikas lyhkäset. Niinpä uusi pipo kehiin!

Lanka: Garnstudio DROPS Lima, 42g
Puikot: 4,5m & 5mm

Malli oli ollut pitkään jonossani, ja eräs ystäväni oli suositellut ohjetta. Hän oli neulonut kyseisen pipon omalle pojalleen ja ollut erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja pipoon ylipäänsä.


Ryhdyin toimeen maaliskuun ensimmäinen päivä(!). Alun sekoilun jälkeen (puikkojen ja silmukkamäärien kanssa) pipo lähti neuloutumaan nätisti. Kunnes tuli pientä mittaussekoilua ja väärinlukua kavennuksessa. Kaikesta huolimatta pipo valmistui parissa päivässä (hurraa pienille lasten asusteille!).


Onnistuin ottamaan puistoillessa kuvan.

Alusta asti tiesin haluavani pipoon Jotain Muutakin. Narut olivat ihan ehdoton lisä, meidän neiti kun repisi pipon samoin tein päästänsä. Narut letitin neljällä langalla, koska i-cord tuntui turhan tuhdilta ja paksulta ja kolmen langan letti tuntui liian heppoiselta.

Lisäksi pipo kaipaisi jotain, joten tein tupsun.Halusin tehdä sen mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti. Viimeksi olen sellaisen tehnyt peruskoulussa, käyttäen pahvia apuna. Jotkut tekevät tupsun paistinlastan tms. avulla. Itse käytin kuitenkin vain sormia apuna, koska meidän lastat ovat kaikki aika leveitä enkä halunnut niin isoa tupsua. Nopea kieputus, tuotoksen sitominen toisella langalla tiukkaan "nippuun", vähän siistimistä ja valmista! Helppoa ja nopeaa. Siistiminen vei eniten aikaa. Prosessista ei ole kuvia, mutta mikäli kiinnostusta on niin voin yrittää tehdä pienen kuvallisen ohjeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti