torstai 14. huhtikuuta 2011

Kirjansidontaa

Olen blogini avainsanoissa maininnut kirjansidonnan, mutten ole koskaan kirjoittanut siitä sanallakaan tai esitellyt tuotoksiani. Noh, nyt asia korjataan!

Kiinnostuin kirjansidonnasta ensimmäisen kerran lukioaikanani,
kun kuvataiteissa oli tarjolla yksi kirjansidonnan kurssi. Sen jälkeen olen tehnyt kotikonstein kirjoja hyvin vaihtelevalla aikataululla - se on kuitenkin aikaa ja tilaa vievä prosessi, ja kun siihen ryhtyy on parempi tehdä useampi kerralla.

Syksyllä 2007 pääsin sitten erääseen lahtelaiseen kirjasitomoon vähäksi aikaa tekemään töitä erään työkkärin kurssin kautta, ja voi että nautin siitä! Se ei valitettavasti tehnyt hyvää atooppiselle iholleni, joten urana joudun miettimään kirjansidontaa tarkemmin.

Kesällä 2008 ollessani Lahden Nuorisopalveluilla palkkatuetussa työssä tarjoutui viikon mittainen intensiivi"kurssi" kirjansidontaan. Ja nyt päästään asiaan
- nyt esittelemäni kirja on yksi niistä jotka tuon viikon aikana tein. Tämä yksilö monen muunkin kirjan lisäksi on odotellut ystävällisesti käyttäjää siitä asti. En kuitenkaan tiennyt, myydäkö vai antaako lahjaksi vai mitä sillä tehdä - ja kuinka kauan kirja joutuisi käyttäjäänsä odottamaan, orpona hyllyssäni.

Maanantaina päätinkin lahjoittavani tämän sekä erään toisen yksilön eteenpäin, laitoin ilmoituksen ja ottajat löytyivät kahden tunnin sisällä (ravelry on hieno paikka)! Ajatus tuntui hyvältä, sillä moni henkilö on ravelryssa auttanut minua pienin teoin - halusin myös itse tehdä jotakin. Ensimmäinen ottaja sai jo kirjasensa, ja oli todella iloinen siitä. Tuli itsellekin hyvä mieli, kun sai pienellä teolla ilostuttaa jotakuta.


Koko A5, kannet kangasta.

Tämä päivä onkin ollut puolipilvinen ja kuiva, mutta lämmin. Toivottavasti saisimme taas sadetta, jotta pöly hiukan laskeutuisi ja loputkin lumet saisivat vauhtia sulamiseensa. Kevät tulee kovaa vauhtia!

Aurinkoista loppuviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Sain Sinulta äitenpäivälahjaksi kauniin päiväkirjan muutama vuosi sitten. Se on minulle rakas!

    VastaaPoista