Pyydän jälleen anteeksi kännykkäkameralaatua, en oikein uskalla viedä omaa järkkäriäni töihin eikä pokkarini toimi. Voisin ehkä yrittää pyytää äitini pokkaria lainaan jokin päivä.
Maanantai oli vähän, noh, maanantai, ja päätin aloittaa voimakkailla väreillä. Tästä pidin oikein kovasti!
Edit:
Puhuinpa hiukan palturia jälkimmäisestä työstä (muisti pätki!), niin korjasin kappaletta.
Seuraavaksi päätin, että täytyy tehdä jotakin mikä ei aivan niin kovasti hivellyt värisilmääni, ja käytin pastellivärejä, koska pomoni oli siitä lankoja valitessamme sanonut. Tässä näistä töistä ensimmäinen, järjestyksessään kuudes "kankaani". Olin aluksi tekemässä harmaa-violetti-raidallista, mutta pomoni oli käynyt katsomassa lähtöni jälkeen ja välittänyt ohjaajalleni ohjeet. Tähän ohjaajani käski laittamaan tuota vihreää, ja niinpä laitoin (itse oma-aloitteisesti en olisi laittanut, ne kun eivät oikein sointuneet omaan silmääni, haha). Väreistä keskustellessamme kysyin josko voisin laittaa harmaita aina muiden värien väliin, mutta ohjaajani ei tästä pitänyt, jolloin syntyi tämä hänen ehdotuksensa. Tämä oli haastava työ kutoa, sillä se sisälsi paksua (vihreä) puuvillalankaa ja loimet meinaavat pilkistellä väleistä. Reunat edelleen pakkautuvat minulla kovasti, mikä saa raidat hiukan vinoiksi ja hassuiksi.
Mutta harjoittelua, harjoittelua. Olen myös jo onnistunut oppimaan muutaman kangaspuiden osan nimen, kuten se "juttu", jolla "löydään", on luha! Ja lointen välinen tila on viriö. Sukkulan, eli sen kapulan johon langat/vhs/materiaali kieputetaan, olen jo muistanutkin jo hyvän aikaa. Kyllä tämä tästä!
Keskiviikkona olikin sitten omien töiden päivä, jolloin käytin tilaisuuteni hyväksi ja kokeilin kankaanpainantaa. Töissä oli aivan ihana pacman-seula, mutta se oli valitettavasti niin likainen ettei sillä painamisesta tullut mitään. Se oli lisäksi lainassa, niin emme uskaltaneet pestä sitä tujummilla aineilla ja siten vahingossa pilata sitä. Niinpä otin seuraavan mieleiseni seulan, joka oli apilaääriviivaa. Kankaasta minulla ei nyt ole kuvaa, se jäi vielä töihin kuivumaan. Ehkä ensi viikolla sitten!
Tällaista siis oli tällä viikolla. Hauskaa viikonloppua!
Räväkkää jälkeä ja ihanan herkkää syreeniä! Sä se osaat!
VastaaPoista